keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Viikonlopun kuvia Hangon rannoilta

Lauantaina alkuillasta lähdimme kiertelemään rantoja odotellen lähestyvää auringonlaskua.
Aloitimme kierroksen Silversandin rannalta.
Taivas oli osittain tummien pilvien peitossa ja tuuli oli navakka.


Rannalla tultuamme sää tuntui todella kolealta.
Vesillä olijoita kylmyys ei tuntunut haittaavan, liikkeellä oli leija- ja purjelautalijoita.









Jatkoimme kierrostamme, auringonlaskun aikaan olimme Kappelisatamassa.
Taivaanrannalla oli paksut tummat pilvet, joten auringonlasku jäi näkemättä.



Käväisimme Länsisatamassa katsomassa missä vaiheessa alueen rakentaminen on.
Siellä onnistuimme kuvaamaan auringonlaskun jälkeisen taivaan komeaa väritystä.



Kotimatkalla poikkesimme vielä Neljän Tuulen Tuvan pysäköintipaikalle.
Näkymä kaupungin suuntaan oli jännittävän näköinen.


Sunnuntaipäivä oli kaunis, aurinkoinen ja jopa vähätuulinen.
Lähdimme uudelle kierrokselle, nyt Täktomin suuntaan.

Ensimmäinen kohde oli Kobben.
Pysäköintipaikalta niemen kärkeen menevän tienreunuksen puusto oli vielä lehdistöltään vihreä, itse tie oli sateiden jäljiltä tosi kurainen.


Tien vierellä virtaava puro on rehevä ja siellä näkyy aina kauniita heijastuksia.


Karja oli laitumella, näytti olevan päivälevon aika.



Kauempana ruovikossa oli yksi jalohaikara ruokailemassa.



Seuraava pysähdyspaikka oli Vedagrundet.
Pysäköintipaikan merkillä paistatteli päivää yksi amiraaliperhonen.


Veneitä oli rannoilla edelleen paljon, veneilykausi ei ole vielä ohi.



Vähän kauempana rannasta oli ruokailemassa kahdeksan kyhmyjoutsenta.





Kallioilta merelle päin oli kauniit maisemat, meri oli melkein tyyni, taivaalla poutapilviä.




Hiekkarannan puolella ihailimme aaltojen muovaamaa hiekkapohjaa.


Rantoja tutkiessa huomasin vedessä meduusoja, joiden liikkeet heijastuivat pohjan hiekkaan.
Rantahietikolla oli myös kuolleita yksilöitä.



Rannalla kasvavat merisinapit olivat vielä täydessä kukassa.


Pysäköintipaikan vierellä kasvava komea pihlaja oli täynnä marjoja.


Jatkoimme matkaa Tvärminnen suuntaan.
Kameran kanssa liikkuessa tulee usein kuvattua Täktomissa olevaa vehreää kujaa.


Tvärminnessäkin näkymä merelle oli sininen, niin taivas kuin vesikin.


Sudenkorentojakin oli vielä liikkeellä.



Tiilitehtaan rannan vanha punainen venevaja on edelleen pystyssä ja käytössä.



Tälläkin rannalla tuli ikuistettua kaunista syksyistä maisemaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti