sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Talviajan viimeiset kuvat Hangon rannoilta

    Lähdimme eilen illalla rantakierrokselle, ajattelimme ottaa komeita kuvia päättyvän talviajan viimeisestä auringonlaskusta.
Ensimmäiseksi menimme Hangonkylän satamaan.


Rannassa huomasimme, että ilmassa oli utua ja taivaalla pilviä.
Satama-allas oli vielä osittain jään peitossa, joten lienee aikaista laittaa venettä vesille.


Pienessä sulapaikassa uiskenteli muutama isokoskelo.
Lintujen kuvat heijastuivat kauniisti veteen.





Koppnäsuddenin suunnalla taivas näytti ilta-auringon valossa tummalta ja synkältä.



Rannan punaiset rakennukset kuvastuivat lähes tyyneen veteen.



   Hangonkylän satamasta ajoimme Husin rantaan katsomaan, miten laskeva aurinko sinne näkyisi.


Seuraava pysähdyspaikka oli Kappelisatama.
Taivaalla oli jo paksu kerros pilviä, aurinko pääsi vain pilkistämään niiden lomasta.



Kauniita heijastuksia löytyi tältäkin rannalta rakennuksista,laitureista ja rannan puista.





Jatkoimme matkaa Slaktiksen uimarannalle.
Aurinko oli jo melko alhaalla ja taivaan peitti utu.



Viimeiseksi poikkesimme vielä Troolisatamaan.
Aurinko oli jo laskenut.
      Emme saaneet niitä toivomiamme hehkuvia kuvia, mutta monta auringonlaskua on vielä edessä tänään alkaneen kesäajan kuluessa.




maanantai 25. maaliskuuta 2019

Luontokuvia maaliskuisesta Hangosta

Sunnuntain aurinkoinen sää houkutteli taas lähtemään kameroiden kanssa liikkeelle, keväistä luontoa katselemaan ja kuvaamaan.

Ensimmäiseksi kävimme Kobbenilla tarkastamassa näkyisikö siellä merkkejä keväästä. 


Luonto näytti oikeastaan hyvin ankealta, kun kaikki on ruskeaa ja kuollutta.
Oikein odottaa aikaa, jolloin näiden kuivien kaislojen sijaan näkyisi paljon vihreää.


Kauempana kaislikon reunassa näkyi lintuja, kevätmuutto on meneillään.




Seuraavaksi lähdimme Täktomin luontopolulle.
Pysäköintipaikalla oli useita autoja, joten kaunis sää oli houkutellut ihmiset liikkeelle.
Polku oli aurinkoisilta kohdiltaan sula, varjopaikoissa oli vielä paksu jääkerros.



Metsässä lunta ei juuri näkynyt, siellä oli kauniin vihreää.



 Metsäosuuden jälkeen pitkospuiden vieressä olevalla rannalla näytti melkein kesäiseltä.




Aurinkoista päivää viilensi kova lännenpuoleinen tuuli.
Se tuntui selvästi metsäosuuden ja Högholmenin kallioiden välisellä kannaksella.

Vedagrundetin harmaa kalavaja näkyi hyvin ja yksi leijalautailijakin oli liikkeellä.




Vesi oli hyvin kirkasta, hiekkapohjan aaltokuviot näkyivät selvästi.


Täälläkin rannat näyttivät ankeilta, veden kirkas sinisyys vielä korosti sitä.





Högholmenin idänpuoleiselta rannalta löytyi vähän jäätäkin.
Täälläkin kiinnitti huomiota veden kirkkauteen.
Märät kivet ja kalliot näyttivät auringonpaisteessa kauniin värisiltä.





Viimevuotisia kasveja oli pystyssä, kohta näidenkin juurelta alkaa nousta uusia versoja.



Tvärminnessä kävimme Lovikintien päässä olevalla rannalla.
Rantaa kohti ajaessa näytti aivan siltä kuin kaislat kasvaisivat tuossa pienessä veneessä.



Rannalla oli tällainen erikoisen näköinen linnunpönttö.


Maasta pöntön alapuolelta löysin sitä kaipaamaani vihreyttä.


Viimeisenä poikkesimme Tiilitehtaan rantaan.
Penkit ja pöytä odottavat kesäisiä ruokailijoita.


Ohdakkeen kuolleet kukat olivat komeita "talven törröttäjiä".



Ohdakkeiden vierestä löytyi taas keväistä vihreyttä.