sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Kuvia Hangosta kesäkuulta 2022

Kesäkuun alku oli viileä, lämpimiä kesäpäiviä odoteltiin hartaasti.
Kuun puolivälin tienoilla lämpeneminen alkoi ja loppukuu oli helteinen.

Lauantain 4.6 iltana kiertelimme etsiskelemässä kuvattavaa.
Huomasimme, että varsinkin pohjoisen puoleisella taivaalla oli komeita pilvinauhoja.
Kiipesimme Sandvikholmenin kallioille niitä ihailemaan.






Hangonkylän satamasta katseltuna taivas näytti tällaiselta.


Seuraavat kuvat on otettu 8.6.
Kaupunki oli jo kesäisen vehreä ja värikäs.





Kesän ensimmäinen iltatori järjestettiin tuona samaisena päivänä 8.6.



Appelgrenintie muutettiin kesän ajaksi yksisuuntaiseksi.



Seuraavat kuvat on otettu Kappelisatamasta 16.6.
Päivä oli aurinkoinen ja tuulinen.






Kaksi seuraavaa kuvaa on Hangon länsirannalta samalta päivältä 16.6.



Juhannusviikon tiistai 21.6 oli aurinkoinen päivä ja lämpötilakin oli jo yli 20 astetta.
Itäsataman ravintolat valmistautuivat varmaan jo kesäsesonkiin.
Kaupunkikuvaa koristivat kukat, puut ja pensaat.




Seuraavat kaksi kuvaa on otettu Troolisatamasta.



Juhannusaattona 24.6 lähdimme illalla katsomaan miten vilkasta kaupungilla oli.
Itäsataman ravintoloiden edustalla liikkui paljon ihmisiä ja keskustassa kadunreunukset olivat täynnä autoja.



Kappelisataman alue oli hiljainen, vedenpintaan piirtyivät kauniit heijastukset.


Slaktiksen rannalla käydessämme aurinko paistoi jo melko alhaalta värjäten taivaan ja veden kellertäväksi.




Hangonkylän satamaan ehtiessämme taivaan väri näytti punertavalta.



Märsan rantaan tullessamme aurinko oli juuri painunut horisontin taakse.
Rannalla kuului vain lintujen äänet ja auringonlaskun värjäämä ympäristö näytti kauniilta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti