tiistai 8. maaliskuuta 2022

Kuvia Hangosta helmikuulta 2022


Tämän vuoden toiseen kuukauteen sisältyi sään suhteen erilaisia päiviä.
Saimme nauttia auringosta ja lämmöstä, mutta oli myös pakkasta ja lumisateita.
Tällaisia talvikuvia otimme helmikuussa.

Helmikuu alkoi talvisena, ensimmäisenä päivänä oli pakkasta -8,5 astetta.
Maata peitti lumikerros ja näkymä merelle oli siniharmaa.







12.2 lähdimme katsomaan millaiselta auringonlasku näyttäisi länsirannalla.
Auringosta ei näkynyt kuin pieniä punertavia häivähdyksiä taivaalla.
Rannalla puhalsi kylmä tuuli.





Sunnuntaina 20.2 aloitimme rantakierroksen jo ennen auringon nousuaikaa.
Ensiksi katselimme merelle Plagenin rannan viereisiltä kallioilta.
Pilvet peittivät taivaan, joten kirkasta auringonnousua emme saaneet kokea.




Jatkoimme kierrosta Itäsatamaan.
Pilviverho alkoi hälvetä ja aurinko tuli esiin. 





Kävimme myös katsomassa Troolisataman lintuja ja kuvasimme sataman nostureita. 





21.2 oli sankka lumisade.
Seuraavana päivänä tuli aurinko jo esille.
Kaupunki oli saanut uuden lumipeitteen ylleen.
Seuraavissa kuvissa pieni kierros 22.2 talvisessa kaupungissa.

Esplanaadi


Troolisatama



Satamakatu



Rantakatu


Torikatu


Bulevardi


Appelgrenintie



Lauantaina 26.2 oli aurinkoinen, keväisen tuntuinen päivä.
Samanlaisena sää jatkui myös kuun viimeisinä päivinä. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti