tiistai 4. joulukuuta 2018

Kuun vaihde Hangossa, tyyntä ja tuulta

Hankoniemellä koettiin menneellä viikolla tyyntä säätä ja raikkaita tuulia.
Kuvassa leijasurffaajan pärskeitä 3,5 asteisessa merivedessä.


28.11 oli tyyni ja lähes aurinkoinen päivä.
Seuraavat kuvat ovat Hangonkylän satamasta.




Kappelisataman heijastuksia.



Pakkasta oli sen verran, että riitettä alkoi muodostua.



Sinisorsanaaras, kuvattu Troolisatamassa.




Sinisorsauroksen pesupuuhia.
28.11 Troolisatamassa.




Tyyntä myrskyn edellä.
28.11 Itäsatama.


Yksi Hangon kuvatuinpia kohteita, vesikaruselli.


30.11 myrskyää etelästä jo toista päivää.


Etelämyrsky jatkuu jo kolmatta päivää, mutta myös aurinko paistaa.
Seuraavat kuvat on otettu 1.12 Troolisatamasta Tulliniemen suuntaan.


Lokkeja oli runsaasti "tyrskykalassa".








Läpi aallon on päästävä, vaikka väkisin.


On tyyntä tai myrskyä, satama ei hiljene.


Hinaaja varmistaa aluksen lähtöä satamasta.


Länsisataman rakenteilla olevaa aallonmurtajaa.


Tulliniemen torni, Itäsatamasta kuvattuna.



Casinon rannan vanha betoninen laituriarkku on kokenut monet tuulet.






Leijasurffareita Vedagrundetilla.





   Kattrumpanin suojaisalla lahdella on hyvä sukia höyheniä, vaikka kuvaajan selän takana meri näyttää voimaansa.


Seuraavat tyrskyt ovat noin neljän kilometrin päässä.




1 kommentti: