maanantai 8. lokakuuta 2018

Kauniita syksyisiä maisemia kuvaamassa

Meidän piti käväistä Salossa lauantaina.
Päätimme käyttää matkaan koko päivän katsellen ja kuvaten upeita, värikkäitä syysmaisemia.
Osan matkaa ajoimme pitkin pieniä, mutkaisia kyläteitä.


Menomatkalla emme menneet normaaliin tapaan tielle 52, vaan jatkoimme Karjaalle.
Pinjaisista käännyimme Kiskon suuntaan tielle, joka kulkee kauniiden maalaismaisemien halki.
Paljon vanhoja punaisia rakennuksia on tien varrella.



Matkan varrella on useita pieniä järviä ja lampia.


Rannoilla oleva puusto oli moniväristä ja kauniita heijastuksia näkyi.




Aivan tien vierellä oleva laaja koivikko oli vaikuttavan näköinen.


Kumpuilevan peltoaukeaman keskellä oli parvi laulujoutsenia, 10-12 yksilöä.




Ohitimme myös pellon, jolla laidunsi mustaa lihakarjaa.






Kiskon ja Salon välisen tien vierellä on kaunis lampi, paikalla on levähdyspaikka autoilijoille.




Salosta lähdimme kotimatkalle Teijon suuntaan.
Kauniita maalaismaisemia tuli tälläkin tiellä vastaan.


Tieltä erkani tällainen kaunis kuja.


Teijon kirkko seisoo arvokkaasti mäen päällä.
Se on Suomen pienin kivikirkko.


   Kirkkoa ympäröivä puustokin oli vahvasti syksyn väreissä, vain tammien lehdet olivat vielä täysin vihreitä.


Kirkkomäellä on vanhoja rakennuksia.





Rantaan mentäessä on rivissä kolme vanhaa hiiliuunirakennusta.


Sepän pajakin on vanhoissa rakennuksissa.



Rannalla oli veneitä rivissä, purjehduskausi on päättynyt.


Niitä etsimiämme syksyn värejä löytyi myös näistä pihlajoista.



Teijon Masuunin galleria oli vielä auki viikonloppuisin.


Pihalta löytyi erilaista taidetta.



Kyläkaupan keskeneräinen remontti toi mieleen lännenelokuvien rakennukset.


Teijosta jatkoimme Mathildedaliin.



Kylän keskustassa on komea vanha viljamakasiini, sen seinällä oleva kyltti kertoi rakennusvuoden, n.1852.
Kaikkia kylän kauniita rakennuksia reunustivat värikkäät lehtipuut.





Tällaista varoitustaulua en ole ennen nähnyt.


Lähellä kylän keskustaa näimme lapsia vanhempineen katsomassa ja syöttämässä aitauksessa olevia alpakoita.
Pakkohan meidänkin oli mennä aidan viereen kuvaamaan eläimiä.







Päivän aikana näimme monia viljelijöitä töissä pelloillaan.


Sokerijuurikas oli nostettu ja peltoja kynnettiin.


Paalit oli jo kerätty peltojen laidoille.



Kotimatkallakin riitti kauniita keltaisia tienvieruksia.



4 kommenttia:

  1. Oi miten kauniita maisemia, syksyisiä värejä ja kuvia!

    VastaaPoista
  2. Niin kaunista maalaismaisemaa! Kuvistasi tuli niin lämmin olo, että tuntuu kun itsekin olisin tuolla joskus ollut. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    https://vaylantyar.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että pidit kuvista. Kuvillammehan haluammekin saada muutkin kokemaan ja näkemään se, mitä itse olemme kokeneet ja nähneet.

      Poista
  3. Kauniita maisemia ja syksyn värejä.Kyllä syksy on väriloistossaan kaunis.

    VastaaPoista