keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Syksyistä metsää tutkimassa ja kuvaamassa


Tähän aikaan vuodesta metsä on tosi rehevä ja värikäs, sieniä on paljon, sammaleet ovat vahvan vihreitä ja maata koristavat puiden keltaiset lehdet.

Teimme sunnuntaina kuvauskierroksen Lappohjassa, Öbyntien varrella olevan Näsiträsket lammen ympäri.
  Maasto on osittain tiheäpuustoista ja ryteikköistä, eläinten tekemät selvät polut helpottivat kuitenkin kulkemista.
 Varsinaisia maisemakuvia alueelta ei juuri saa, mutta metsä oli täynnä kaikkea muuta kuvattavaa.

Lampi on suurelta osin kasvillisuuden peitossa, vettä on vain vähän näkyvissä.




Korkeat kalliot ympäröivät lampea, joten se on ilmeisesti melko syvä.


   Lammen eteläreunalla kalliot nousevat lähes pystysuoraan ylöspäin, sen juurella kasvoi paljon erilaisia sieniä.
Niitä löytyi kannoista ja lahoavien puiden välistä.




Sieniä oli myös mustikan- ja puolukanvarpujen joukossa.





Osa metsän pohjasta peittyi kokonaan kortteen vihreyteen.



   Paikoitellen maasto oli paksun sammalkerroksen peitossa, keltaiset koivun lehdet koristivat vihreää pintaa.


Lieko viihtyi kaatuneiden puiden suojassa.



Syksyn kauniita punaisia värisävyä löytyi myös.



Lammen länsipuolella puusto on harvempaa, kaatuneita runkoja on runsaasti.



Lahoavat puut tarjoavat kasvualustan erilaisille kääville.









Lammen pohjoisreunalla maasto oli hyvin kosteaa.
   Vehkojen lehdistö oli jo kuollut, mutta marjat näkyivät kirkkaan punaisina ruskeiden lehtien välissä.



Täysin vihreitä kasvejakin vielä löytyi.



perjantai 21. syyskuuta 2018

Leijalautailua Hankoniemellä

   Leijalautailu, kitesurffaus, tällä harrastuksella lienee monta nimeä, mutta leijalautailu lienee sen virallinen nimi.
Laji on näyttävää, vauhdikasta, hienoa katsottavaa ja kuvattavaa.

Olen kerännyt tähän blogiin kuvia tältä vuodelta, poislukien tämä ensimmäinen kuva.
Tervetuloa mukaan!


Silversand 23.6
Kaunis ja heikkotuulinen päivä.








Silversand 30.6
Navakkaa tuulta, vauhti oli sen mukaista.











Tulliranta 18.7
Nämä kuvat on otettu veneestä mereltä.








Tulliranta 28.7
Helteinen päivä. Tulliranta oli täynnä väkeä.










Tulliranta 10.8






Vedagrundet 7.9
Sumuinen ja heikkotuulinen päivä.




















Vedagrundet 12.9
Tuuli lännestä 20m/s, huiput 24m/s.
Tänä päivänä mentiin lujaa ja hypättiin korkealle.
Ensimmäinen kuva on noin kolmen kilometrin päässä olevesta tyrskystä. 































Leija rikki, uimalla rantaan.