Kolin alueella kiertelemässä ja kuvaamassa

Vietimme viime viikolla kaksi päivää Pohjois-Karjalassa tutustuen Kolin ympäristöön.
Oli vaihteeksi mielenkiintoista katsella ja kuvata erilaista luontoa verrattuna Hankoniemen upeisiin merenrantamaisemiin.

Kolille noustessa pysäköintipaikat ovat vaaran rinteillä, ylemmäs kuljetaan hissillä.
Ylätasanteella on hotelli ja Luontokeskus Ukko.

   Ensimmäisenä iltana ajelimme lähiseudulla kuvaten Kolintien varren järviä ja lampia, tyyniä vedenpintoja ja heijastuksia.

Tien molemmin puolin avautuu Savijärvi.
Toisella puolella on suoalue, rantaan pääsee pitkospuita pitkin.

Näkymät pitkospuiden jälkeen olivat kauniita, iltapilvet heijastuivat vedenpintaan.

Seuraavat kuvat ovat järven ylittävältä sillalta pohjoiseen päin.

Takaisin Kolille saavuttuamme aurinko oli jo laskenut.
   Hotellin takaa Pielisen suuntaan maisemat olivat tällaiset, olikohan kyseessä se "sininen hetki".

Seuraavana päivänä ajelimme Pielisen etelärannoilla ja kävimme myös Ruunaankoskilla.

Hotellilta etelään päin lähdimme pientä kylätietä pitkin, jonka varrelle on kulkijoiden iloksi laitettu monenlaista nähtävää.

Ensimmäiseksi oli pakko pysähtyä katsomaan hauskaa postilaatikon pitelijää.
Hahmon paidassa luki "vaari on taas vauhdissa".

Seuraavaksi löysimme neljä puista kurkea lentoon lähdössä.

Vierestä löytyi vene kallellaan puiden keskellä.

Volkkarit olivat lähes lähtövalmiina tien ohessa.

Alkuillasta takaisin Kolille tultuamme kävimme katsastamassa myös sataman.

Palattuamme hotellille lähdimme iltakierrokselle.
Tähän aikaan kesää alueella oli melko hiljaista, hissit odottelevat talven tuloa ja laskettelijoita.

Alueelle oli viime käyntimme jälkeen ilmestynyt uudet, komeat grilli- ja ruokailupaikat vierailijoille.

Alueen reitit on merkitty viitoin.

Lähdimme portaita pitkin Ukkokolille, kohti Kolin korkeinta kohtaa.

Luonnosta löytyi paljon kaunista kuvattavaa.

Matkan varrella ihailimme järvimaisemaa.
Korkealta vaaran rinteiltä näkyi tosi kauas, kaukainen utuisuus oli koko ajan näkyvissä.

Jatkoimme matkaa ylöspäin, vuorotellen kivikkoista maastoa ja portaita.

En tiedä, kumpi on virallinen Ukkokolin korkein kohta, onko se tämä vanha betonista valettu pilari, vai seuraavan kuvan metallitappi.

Ukkokolin huipulta näkyi todella kauas.

Takaisin hotellin suuntaan kääntyessämme aurinko oli jo melko alhaalla.
Sen säteet värjäsivät Kansallispuiston maisemaa.

Seuraavana päivänä lähdimme kohti itärajaa, alkumatka hissillä alas pysäköintipaikalle.

Matkalta otettiin vielä viimeiset kuvat, Savijärven pieni saari päivänvalossa ja huoltoaseman ruusupensaiden marjat.