maanantai 16. huhtikuuta 2018

Märsanin uimarannalla

Kävimme lauantaina Märsanin rannalla katsomassa, joko jäät ovat lähteneet.


Jätimme auton Hangonkylän sataman puolelle ja kävelimme metsätietä pitkin uimarannalle.
Metsä oli kuivan näköinen, mutta tie oli osittain jäinen, osittain kurainen.


Sammaleet ja kallioimarteet olivat vihreitä väriläikkiä, muuta vihreyttä ei vielä ollut näkyvissä.




Uimarannan hietikko oli vielä osittain jään peitossa.
Sillan alta virtaava puro oli sulattanut uoman rannan jäätikköön.



Rannalla ollessamme kurkiparvi ilmestyi taivaalle.
Kovaäänisesti huudellen se alkoi ottaa korkeutta ja aloitti auran muodostamisen.


Kävelimme rannan jäätikköä pitkin hyppytornin suuntaan.


Kaislikon takaa näkyy pieni saari, jossa on kesäisin runsaasti lintuja pesimässä.


Saaren takana näkyy tehdasalue.
    Melkein jokaisella saaren isolla kivellä istui lintu, joten parhaat pesintäpaikat lienee jo varattu.




Saaren ja hyppytornin välillä olevan laituriarkun ympärillä oli avovettä.
Siellä oleili kaksi kyhmyjoutsenta.



Hyppytorni on vielä talvikunnossa, mutta varmaan taas kesällä täydessä käytössä.


Kalliossa on komeat metalliset lenkit.


Rannan viereisessä metsässä on frisbeegolfrata.
Yksi sen koreista on hyppytornin lähellä.


Hangonkylän sataman puolella uimarannan jään kestävyyttä ilmeisesti testataan, sinne oli heitelty paljon kiviä.


Kevyempää ja kauniimpaakin nähtävää jäällä oli.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti