lauantai 3. helmikuuta 2018

Talvisia lintukuvia Hangon rannoilta

Satamia ja meren rantoja kierrellessä näkee näin talviasaikaankin runsaasti lintuja.  


Laulujoutsenia oli vielä viime viikollakin paljon.
Ne ovat alkutalven aikana siirtyneet sisämaasta tänne Hankoniemen etelärannalle.
Ruokaa näyttää olevan vielä riittävästi saatavilla, koska linnut eivät merenlahtien hitaasta jäätymisestä huolimatta ole lähteneet jatkamaan muuttomatkaansa.





Kyhmyjoutsenet on kuvattu Kläppuddenin viereisellä rannalla.
Rinnakkaiselo sorsien kanssa sujuu hyvin, joutsenet saavat osansa sorsille tuotavasta ruoasta.



Ison linnun veteen laskeutuminen on arvokkaan näköistä. 



Samalla rannalla on runsaasti sorsia.



Niiden kylpeminen on näyttävä toimenpide.



Länsisataman satama-altaan sulassa vedessä oli myös isokoskelo kylpemässä.


Kaksi isokoskeloa oleili Kläppuddenin kallioilla.


Tukkasotkapariskunta viettää myös talvea sorsien kanssa samalla rannalla ja vesillä.


Vastatuuleen uidessa "kampaus" menee hieman sekaisin.


Uroksen olemus vaikuttaa  kiireettömältä, ruokaa lienee kylliksi saatavilla.



Lieneekö ensimmäinen kevään merkki, kun lokkeja on alkanut ilmestyä satama-alueelle.
Seuraavat kuvat on otettu perjantaina 2.2.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti