lauantai 17. helmikuuta 2018

Lauantaipäivä Lappohjassa

Tämän päivän kiertelykohteeksi valitsimme Lappohjan.
Ensiksi kävimme asemalla.


Entinen asemarakennus ei ole enää alkuperäisessä käytössään.


Vanha kampiasetinlaite on seinustalla muistona entisistä ajoista, ei liene toimintakuntoinen.


Hangon suunnasta tuli kaksi dieselveturia.
Oli yllättävää, miten vähä-äänisesti ne liikkuivat, vaikka vauhti oli kova.
Me innokkaat kuvaajat saimme päällemme kunnon lumikerroksen.



Aseman lähellä on entinen "puukuppila".


Seuraavaksi suuntasimme rantaan.
Asuimme 1970-luvulla useita vuosia Hästö-Busön linnakesaarella, jonka yhteysliikenne kulki tämän rannan ja tuon laiturin kautta.
Käymme useamman kerran vuodessa katselemassa näitä tuttuja paikkoja.


Tässä rakennuksessa oli ainakin ennen sauna ja puuvaja.


Rakennuksen seinustalla on postilaatikko, jossa lukee Hästö-Busö.
Lehdenjakaja toi aamuisin linnakkeen sanomalehdet tuohon laatikkoon.


Tämä pieni rakennus oli lämmitetty odotushuone.


Entinen laituripuhelimen koppi on nykyään toisenlaisessa käytössä.


Viereisellä rannalla on veneitä odottamassa lähestyvää veneilykautta.


Jää näytti kestävän liikkujia, tällaista vauhdikkaaampaakin menoa.
Ihmisiä näkyi myös kävelemässä jäällä ja joku istui pilkilläkin.


Tällä rannalla on kuvattu Mikko Niskasen elokuvan "Ajolähtö" itsemurhakohtaus.



 Kävimme kuvaamassa myös rannalla hiljalleen hajoavaa proomua. 


Aluksen vahvat metalliosat pitävät runkoa edelleen kasassa.



Tämä kuva on aluksen sisältä, sen keulasta.


Peräosa on vielä kasassa, pohja on rikki.






5 kommenttia:

  1. kertovia kuvia olet saanut kierroksellasi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierrokseemme liittyi paljon muistoja sieltä 70-luvulta. Lappohjan asemalta lähdettiin matkoille ja sinne palattiin, kylätiet on tuttuja, kuten rantakin.

      Poista
  2. Osui sattumalta nämä sivut eteen, olin 1974 Hästö- Busössä varusmiehenä joten tuttuja on Lappohja ja Koverhar ja Vartiainen taisi olla ylikersantti mutta ei kouluttajana.
    t. tauno h

    VastaaPoista